perjantai 17. heinäkuuta 2009

Flickr group, Kuru - Finland.

Tein Flickeriin Kuru aiheisen valokuva-ryhmän. Tsekkailkaa ja liittykää. Lisäsin pari kuvaa samalla.

Kuru - Finland, flickr group

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kane 3 arvosteltu

Kesolan Hannun käsikirjoittaman, Kane -albumitrilogian päätös-osa arvosteltiin kvaakissa. Piirtelin kyseiseen albumiin osan: "Verta ja Lihaa".

Kane 3: Helvettiin ja takaisin
julk. Saatanan Satelliitit

Linkki arvosteluun
Linkki kvaakin keskusteluun Saatanan Satelliittien julkaisuista

Ruunaa


Laitoin Flicker:iin joitain kuvia mitä tuli napsittua Ruunaan luonnonsuojelualueelta viikon pyöräilyreissulta. Kuvaaminen keskittyi jälleen erityisesti suo-alueisiin.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Julkaistuja sarjiksia.

Tässä olisi satunnaisia sivuja vanhoista sarjiksista mitkä on joskus tullut tuherreltua Saatanan Satelliittien julkaisemaan Kaamio-lehteen.

1. Kuva: Tarinasta "Kuolleet kuvat" joka julkaistiin Kaamiossa nro.4
Tarina kertoi mielenterveytensä kanssa painiskelevasta valokuvaajasta. Inspiraationa
toimi tuolloin erityisesti Dario Argenton loistavat Giallo-pätkät.

2. Kuva: Kaamio nro.5:ssä julkaistu tarina "Olli Armansilli" kertoo elämään väsähtäneestä palkkasoturikannibaali Olli Armansillistä. Tarina pohjautui 7-vuotiaan Eemelin tekemään sarjakuvaan.

3. Kuva: Kaamio nro.3:ssa julkaistun tarinan "Kuiva Kuolema Siriuksesta" ensimmäinen sivu. Tarinan on kirjoittanut J.Mäntysaari vanhojen sci-fi-kauhuleffojen ja sarjisten hengessä.


1. 2. 3.

Hellman yhä pöytälaatikossa

Laitanpa tännekin pari sivua Hellmanista, jonka julkaisusta ei ole vieläkään mitään tietoa. Saatanan Satelliittien kanssa olemme pähkäilleet että pieni m/v-kopiokonelehti barbaari-aiheisia tarinoita Conan-hengessä voisi olla lehti paikallaan. Saa nyt nähdä mihin tämä päätyy, jos mihinkään. Käsikirjoitus sekä "Hellman"-hahmo ovat Vesa Vitikaisen kirjoittamat.

Kuoleman Kuutamo

Piirtelin tässä sairasloman kunniaksi jokusen sivun kauhusarjakuvaa. Tarina pohjautuu vanhaan suomalaiseen kansantarinaan, joka myös muualla Euroopassa tunnetaan. Tunnetuin versio tarinasta on saksalainen Lenoire-runo, josta myös Eino Leino on tehnyt suomennoksen. Oma sarjakuvaversioni kantaa tällä hetkellä nimeä "Kuutamo" ja tulee olemaan 5 sivua pitkä. Tapahtumat on tuotu 80-90 luvulle Suomeen ja päähenkilönä toimii miehensä menettänyt Maria. Marian päättymätön ikävä vanhaa sulhoa kohtaan tuo tämän takaisin haudan takaa. Kalmainen ukko lähtee viemään Mariaa kuutamo-ajelulle lumiseen metsään vanhalla escortilla. Vaan miten matka päättyy pitää lukeakin sarjakuvasta, julkaisu tapahtunee Kaamiossa nro.6.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Kaamio Nro.5 Julkaistu!

Uusi Kaamio julkaistiin Tampere Kuplii sarjakuvafestivaaleilla.
32-sivua ja neljä itsenäistä kauhutarinaa.
Piirtämäni tarina on nimeltään "Olli Armansilli" ja sen käsikirjoituksena toimi 7 vuotiaan Eemelin piirtämä sarjakuva.
Itseni lisäksi lehden muita piirtäjiä ovat Timo Ratamaa, Ville Vuorinen ja Hannu Kesola. Kansi on Jarkko Rinteen tekemä kuten aikaisempienkin Kaamioiden kannet. Kova paketti! Kannattaa lukea!

Tilausohjeet
www.Saatanansatelliitit.net

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Isku ja Seikkaulukertomuksia


Seikkailukertomuksia Nro.3 julkaistu. Tein lehteen kuvituksen Gerard W. Pagen novelliin "Kaupunki Syrtisissä".
Myös Iskun nro.9 tuli ulos. Lehdessä on tekemäni kansikuva, joka perustuu Tarja Sipiläisen loistavaan novelliin: "Keräilijä".

Isku-lehti Blogi

Kaamio nro.5!!!

Uuden Kaamion, eli "viidennen naulan arkkuun" julkaisu yrittää ehtiä Tampere Kuplii 09-sarjakuvafestivaaleille 27.-29.3.09!!! Lehti on jo kasassa ja taitettu ja odottaa enää pääsyä painoon!

Filkkarit 09!

Tein kuvituksia Tampereen elokuvajuhlille 2009. Kuvitusten aiheina olivat Moma- ja Vietnam-elokuvat. Alkuperäisesti kuvat oli suunniteltu Filkkarien tabloidilehteen mutta ne löysivät lopulta paikkansa joissakin muissakin printeissä. Moma-kuvituksia käytettiin myös Mika Majarannan ja Santtu Ronkaisen suunnittelemissa ja toteuttamissa pakkahuoneen lavasteissa. Samaiset Moma-kuvitukset päätyivät myös paita- ja kassitekstiileihin. Kiitokset kaikille Filkkareita järjestämässä olleille!

Tampere Film Festival 2009













Erityissuositus festivaaleilla näkemästäni Rajesh S. Jalan Rovion Lapset (Children of the Pyre) elokuvasta joka avarsi jälleen näkemystä maailmasta.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Rankamoottorin päätös-osa


Olen tehnyt Hannu Kesolan kanssa Saatanan Satelliittien kautta 3 numeroa yhteistyöprojekti-lehteä: "Lihaniitti". Lehden 4. osa alkaa valmistua. Näinollen myös piirtämäni tarina "Rankamoottori" saa 4. osansa joka päättää tarinan. 4. Osa kantaa nimeä "Apinan Arvoitus" ja se tulee todennäköisesti olemaan hieman yli kymmenen sivun pituinen. Julkaisu tapahtunee kevät/kesällä 2009.

Rankamoottorin edelliset osat on siis niin ikään julkaistu "Lihaniitti"-lehdessä.
Rankamoottori osa 1. Sugar Hill, 10 s, Lihaniitti nro.1
Rankamoottori osa 2. Kohtaamisia, 10 s, Lihaniitti nro.2
Rankamoottori osa 3. Salainen tutkimuskeskus, 10 s, Lihaniitti nro.3


sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Poikelus, Tammikuu ´09


Käväisin Kurussa, Poikeluksessa siskon perheen
luona siskoni päättötyön tiimoilta ja samalla kävin
tekemässä pari lenkkiä metsässä kameran kanssa.
Alkuperäisenä tarkoituksena oli käyttää kuvia
metalligrafiikkakurssilla kuvien taustamateriaalina mutta
sattumoisin metalligrafiikan jatkokurssi jääkin minulta
toistaiseksi väliin. Lisäsin kuvat nyt kuitenkin flickeriin.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Julkaistut kuvitukset

Kuvitukset:

2003: Shock #6, sarjakuva: Nemesis - Lecture Comics
2004: Shock speciaali, sarjakuvat : Kylmä yö sekä Manaaja - Lecture Comics
2005: Tissit, näytelmän mainos - Teatteri Höök
2005: Kaamio #1, Sarjakuva: Hauta - Saatanan Satelliitit
2005: Kaamio #2, Sarjakuva: Kuoleman Pillipiipari - Saatanan Satellitit
2006: Tissit-lisänäytös, mainos - Teatteri Höök
2006: Lihaniitti: Sarjakuva: Rankamoottori - Osa 1: Sugar Hill - Saatanan Satelliitit
2006: Kaamio #3, sarjakuva: Kuiva Kuolema Siriuksesta - Saatanan Satellitit
2006: KANE, Kuvitusta sarjakuvan osiin 1 ja 3 - Saatanan Satelliitit
2006: Sytyke, Sarjakuva: Omituiset Mieltymykset - Lecture Comics
2006: Kuvitus Harri Erkin novelliin "Kun olis edes sinappia" - Järkyttäviä tieteistarinoita
2007, Kuvitus Reino Helismaan novelliin "Ilmiantajan täytyy kuolla" - Isku #5
2007: Kuvitus Tapani Baggen novelliin "Kylmä tuuli" - Isku #6
2007: Kuvitus Jussi Katajalan novelliin "Kultanaamioinen jumala" - Seikkailukertomuksia
2007: Ässä-lehti, kansi (J.D. Rhoadesin novellista Satanen)
2007: Kaamio #4, sarjakuvat: Kuolleet kuvat, Pirpanat - Saatanan Satelliitit
2007: Lihaniitti #2, sarjakuva: Rankamoottori - osa 2: Kohtaamisia - Saatanan Satelliitit
2007: KANE 2, osa sarjakuva-albumista - Saatanan Satelliitit
2007: Kaamio Halloween Klubi, Mainos - Saatanan Satelliitit
2007: Isku #7, Kansi + Kuvitus Timo Surkan novelliin "Viimeinen temppu"
2008: Lihaniitti #3, Rankamoottori osa 3, sarjakuva
2008: Kane 3, osa sarjakuva-albumista - Saatanan Satelliitit 2008: Isku #8, Kuvitus Matias Latvasalon novelliin "Atari"
2008: Kansi Iskuun nro.9 Tarja Sipiläisen novellista "Keräilijä" 2008: Shock 3 - Helvettiin ja Takaisin, osa sarjakuva-albumista (julk.2009)
2008: Scarecrow, Gasmask Girl, sarjakuva (julk.2009)
2008: Kaamio #5, Olli Armansilli, sarjakuva, Saatanan Satelliitit (julk.2009)
2008: Kuvituksia Juri Nummelinin novelliin "Joe Novak ja niljakkaan yksityisetsivän tapaus" (julkaisusta ei tietoa)
2008: Hellman, Sarjakuva (käs. Vesa Vitikainen), (julkaisusta ei tietoa)
2009: Isku #9, Kuvitus Sandra Ruttan novelliin "To Die For"
2009: Seikkailukertomuksia #3, Kuvitus Gerald W. Pagen novelliin "Kaupunki Syrtisissä" (The City in the Syrtis, 1970)
2009: Filkkarit, Tampereen kansainväliset lyhytelokuvajuhlat, mainoskuvituksia, lavastekuvituksia, painotekstiilikuvituksia. 

2009: Kansikuva Juri Nummelinin novelliin "Outoa Huminaa, Joe Novak"
2010: Kaamio #5, Kuoleman Kuutamo, sarjakuva, Saatanan Satelliitit (julk.2010) 








Tekeillä:



2010: Lihaniitti #4, Rankamoottori: Apinan arvoitus, sarjakuva
2010: Lihaniitti #5, Rankamoottori:
2009: Kaamio #6, Kuoleman Kuutamo, sarjakuva, Saatanan Satelliitit (julk.2010) 
2010: Syöveri-lehti toimitus

2010: Syöveri-lehti sarjakuva Hellman, käsik.V.Vitikainen

2010: Syöveri-lehti sarjakuva Hellman II, käsik.V.Vitikainen
2010: Syöveri-lehti sarjakuva, kuvitus+käsikirjoitus, Mestaaja

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kalevalan Päivä 28.2




Piirtelin isä-ukolle kuvan Väinämöisestä tulevan Kalevalan päivän kunniaksi.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Kane 1,2 & 3

Hannu Kesolan käsikirjoittama sarjakuvatrilogia "Kane" on saapunut viime vuonna
päätökseensä. Kuvitin menneinä vuosina osan jokaista 3 albumia. Tässä yksi sivu
jokaisesta albumista. Albumit julkaisi Saatanan Satelliitit ja ne ovat tilattavissa esim. Zum Teufelista tai Satelliittien nettisivuilta.

KANE 1 : Kotiinpaluu












KANE 2 : Menneisyyden Synnit












KANE 3 : Helvettiin ja Takaisin

Luonnoslehtiö - Praha




Prahan matkan aikana tehtyjä tussiluonnoksia.
Näitä voisi myös pitää ohuen terän ja suoran
tussipiirroksen harjoitelmina. Naisia ja tissejä...

Praha ´09


















Käytiin Prahassa. Aivan mahtava kaupunki täynnä hienoa arkkitehtuuria ja mukavaa tunnelmaa. Jotain räpsimiäni kuvia löytyy Flickeristä.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Kuvitus sci-fi novelliin "Kaupunki Syrtisissä"


Kuvitin Juri Nummelinin suomentaman Marsiin sijoittuvan sci-fi novellin "Kaupunki Syrtisissä". Lehteen tuleva kuva oli mustavalkoinen. Koska kuvitus onnistui mielestäni hyvin päätin harjoitella sen avulla myös värittämistä Photoshopilla. Tuloksena oli tällainen mainoskuvan tapainen.